Relax take it easy

kuvassa: Valkoinen rottinkituoli on äidin ja isän hääjuhlissa palvellut, ikää sille ropsahtaa jo 21 vuotta tänä keväänä. Takavarikoin tuolin kuistiltamme monta vuotta sitten, kun sen palveluksia ei enää tarvittu saunan jälkeiseen vilvoitteluun pihalla. Maali on alkanut ropista lattialle mutta se vain lisää tuolin lumoa. Selkänojan päällä on muutaman joulun takainen huopapeite, lahjaksi saatu. Ostettu muistaakseni Anttilasta, kuvioina aurinkoja, kuita ja tähtiä, ihanan lämmin. Alimmainen aurinkotyyny on saatu syntymäpäivälahjaksi pari vuotta sitten. Kattokruunusomisteinen tyynypäällinen ostettu Ranskan Maisons du Monde liikkeestä: musta kangas on huopaa ja siihen on ommeltu muutama muovinen "timantti".

Minulle alkutalven ja kevään ehdottomin liikuntalaji on ollut istumaurheilu. Tähän vaikuttaa syvästi se, että pänttään neljää pääsykoekirjaa, kahta tosissani ja kahta muuten vain. Tästä syystä johtuen olen hakenut monelaisia lukema-asentoja ja olen huomannut, että ehdoton ykkönen on pelastamani, monta vuotta erinäisten vaateröykkiöiden ja tavarapinojen peittämä rottinkituoli. Selkänojaa pehmustaa entinen päiväpeitto ja pari tyynyä pepun alla tekevät istumisesta astetta mielekkäämmän kokemuksen. Lisäksi kun huonetta hyvinvarjostavan verhon vetää syrjään kukkalaudan viereen, ei lukulamppua tarvita, luonnonvalo valaisee lukemista.

Muuten käytän löhötuoliani hyvin harvoin. Olen huomannut, että nykyään se aika, mitä käytän huoneessani, menee joko nukkumiseen tai tietokoneella istumiseen, joka on sääli. Minulla on liian vähän aikaa esimerkiksi lukemiseen tai muuten vain oleskeluun huoneessani. Kaiken sen sisustamisen jälkeen, jota olen tässä huoneessa harjoittanut, minulla ei ole aikaa nauttia työni jäljestä. Pian koittaa aika, kun joudun tekemään kaiken järjestyksen uudelleen muuton takia. Nyt pitäisi nauttia tästä kliimaksista, jota olen rakentanut kauan.

Ihmisen pitäisi löhöillä enemmän. Elämme niin hedonistisesti, ettei meillä ole enää aikaa pysähtyä. Olen huomannut sen itse liian usein. Kun tulen kaupungilta, yleensä mukanani uusia vaatteita tai tavaroita, keskityn niihin sen verran, että otan hintalaput pois ja asetan ne joka kaappiin tai esille. Miksi en sivele esineitä, etsi niille uutta kaunista paikkaa, haistele ja maistele niitä. Kuuntelen levyn kerran läpi, elokuva joutuu yhden katselukerran jälkeen hyllyyn, koristeeksi. Hamuan liikaa asioita, joille minulla ei ole aikaa.

Haasten itseni. Kun seuraavan kerran ostan jotain, sivelen sitä. Pidän sitä esillä, annan sen piirtyä verkkokalvoilleni. Ennen kaikkea, jätän seuraavan fraasin: heti, kun minulla on aikaa, heti kun tämä asia X on ohitse. Annan itselleni aikaa löhöillä, sisällyttäen siihen nauttimisen omasta ajastani, omasta tilastani. Haastan samalla teidät muut. Mikä on asia, jolle et ole viime aikoina antanut tarpeeksi aikaa? Perhe, ystävät, lemmikki vai kenties sinä itse? Sammuta valot, vedä verhot himmeämmälle. Anna kevätillan auringonlaskun siivittyä huoneeseesi tai avaa ikkuna. Ota asento löhöilytilassasi, sängyllä, sohvalla tai nojatuolilla. Kuuntele sinulle rakasta levyä, ime sisääsi energiaa. Jätä tietokone, ota kirja, sanomalehti, käy ostamassa lehti. Sinä ansaitse aikaa. Se tekee sinulle hyvää.

Mistä kaikki alkaa?

Sisustaminen alkaa ideasta. Ideat tulevat kaikkialta ympäriltäsi. Minä olen kuin pesusieni ja huoneeni on kuin huutokauppakamari: ei päätä tai häntää. On jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja hieman sinistä. On Ikeaa, äidiltä kaapattua, ystäviltä saatua ja paljon itse kahmittua. Valoja on enemmän kuin pistorasioita ja seinät on verhoiltu tauluin ja kuvin, enimmäkseen julistein. Kynttilöitä on silmänkantamattomiin ja puolet niistä on sellaisia, joita ei ole koskaan poltettu. Ne ovat sievästi pakkauksissaan tai pienellä lasialustalla edustamassa. Uutena ovat tulleet huonekasvit, jotka nököttävät kaikki sulassa sovussa ikkunalaudalla: orkidea, muratti, sant pauliat ja rahapuu. Eikä yksikään heistä ole kuollut. Sitten on paljon niitä, jotka piilottelevat kaapeissaan, odottavat uutta esiintuloa ehkä uudessa ympäristössä: keittiön kaapistossa, eteisessä, vaatenaulakossa. Ne odottavat sitä omaa ensimmäistä kotia.

Ensimmäinen konkreettinen "muistoni" sisustamisesta on ala-asteelta: ystäväni kävi luonani melkein päivittäin ja kerran viikossa hän hämmesteli sitä, kuinka olen taas järjestänyt kaikki huoneeni tavarat uuteen järjestykseen. Minusta oli hauska yllättää hänet ja ennen kaikkea, minusta oli ihanaa luoda ympärilleni uutta järjestystä omista, tutuista tavaroista. Siitä meni sitten muutama vuosi, yläasteelle, kun aloin tienaamaan omaa rahaa ja minulla oli viimein katetta ostaa tavaroita. Silloin ihastuin pieneen sisustusliikkeeseen ja siellä olleeseen helmiverhoon. Se oli sisustuselementti, joka minun oli pakko saada ja jonka sitten myöhemmin sain. Sitten tuli ihana päiväpeitto ja innostus sängyn päälle heitettyihin tyynyihin. Tyynyistä oli helppo siirtyä lakanoihin ja pian haaveilin uudestan 1½ sängystä. Sitä en ole vielä saanut.

Yksi intohimoni on valot. Perheemme sisäpiirinvitsi liittyy kaikkii huoneessani oleviin lamppuihin: äiti ei voi ymmärtää, mistä löydän kaikki ne lamput. Hän ei nykyään enää jaksa asiasta valittaa, sillä minulla on laavalamppua, pöytälamppua, pistevalaisinta sekä ketjuvaloja verhojen yllä ja valoja purkissa. Sitten on kynttilät. Tässä mielessä kevät ja kesä ovat tylsää aikaa, koska tuolloin valoa on tarpeeksi luonnostaan ja kynttilät ja valot odottavat alkavaa syksyä ja pimeyttä. Omaa aikaansa loistaa.

Sisutusintoni leimahti viimeiseen liekkiinsä kahden vuoden sisällä kun kuulin sanan Ikea. Tilasin kaikki mahdolliset katalogit ja ympyröin tuotteita: tuo, tuo, ehdottomasti tuo ja tuo. Sitten paahdoin lapsenvahtitöitä aamutunneille saakka ja mietin, kuinka paljon olen tilannut ja miten saan kaikki tavarat kotiini ja kuinka ne sijoitan huoneessani. Pääsinkin Vantaan Ikeaan ja sieltä lähti tavaraa
mukaan monta säkillistä, suurimmaksi osaksi pikkutavaraa. Ihana valurautasänky, tuoli sekä kulmahylly jäivät odottamaan seuraava reissua pakettiautolla. Tiedän tuon reissun koittavan tänä kesänä, kun viimein pääsen muuttamaan.

Haalin ympärilleni enimmäkseen pientä sisustustavaraa. Viimeisin ostos oli vintage tyylinen pyyhekoukku. Kaikkein ikimuistoisimpia ja huomiotaherättävimpiä ostoksiani ovat olleet Ranskasta tuotu ekspressomuki+asettiteline Marilyn ja Aubrey aiheisine kahviastioineen sekä somat joulupallot. Sisutusliikkeet, syy ikävöidä Pariisia.

Minulle materialismi ei ole synti, se on kiro. Silti sisutus on minulle jotain sellaista, joka saa minut rentoutumaan. Kuinka jonkin tavaran paikka piinaa minua niin kauan kuin olen sen asettanut uudestaan. Kuinka huoneeni on koko ajan jonkinlaisessa hälytystilassa, tavarat vain odottavat, että löytävät uuden paikkansa huoneestani. Kukkaroni koettaa vetäytyä piiloon lokerossaan ja Visa tahtoo pysyä piilossaan, estäkää sitä taas ostamasta. Mutta minkä ihminen himolleen voi?